
Lajinmukaisesti laumassa elää onnellinen hevonen :)
MEIDÄN PIHATOT
Tilallamme on 2 isoa pihattoa, sekä lisäksi pari muutaman hevosen suojaa. Tällä hetkellä kaikki pihatto- ja laiduntilat on yhdistetty, joten nyt käytössä olevat ulkoilualueet on n. 5ha.
Makuuhallit on eristetty, kulkuovia on riittävästi, betonilattia. Kuivikkeena käytämme turvetta (Portin Pehku) ja saatavuuden mukaan olkea.
Molemmissa pihatoissa on oma talvilämmin uimurivesiautomaatti, suolaa sekä kivennäiskivet.
Makuuhallit tyhjätään kerran vuodessa, kesäisin, ja kuiviketta lisätään tarvittaessa vuoden mittaan. Alla oleva lanta "palaa" ja pitää patjan mukavan lämpöisenä talvellakin.
Siivous tehdään koneelliseesti, sekä sisällä että pihalla ja näin hevoset tottuvat kuin itsestään myös niiden läsnäoloon.
Ruokintapisteet on sijoitettu liikuntaa lisäävästi. Heinä on joko vapaasti tai vaihtoehtoisesti kaikkien omistajien yhteisestä sopimuksesta rajoitettua. Saatavuuden mukaan pyrin pitämään hyvänlaatuista olkea vapaasti saatavilla.
Liikkumiseen kannustavia, virikkeellisiä ja aidoin jaoteltuja ulkoilualueita on yhteensä n. 5ha ympäri vuoden.
Pihassa on aidattu sekä valaistu kenttä (20*35m) ja lähistöllä on hyvät, rauhalliset maastot metsäpolkuineen.
Hevosilla omistajineen on talli käytössään, sis. pesupaikka lämpimällä vedellä, infrapunalämmitin, 2 karsinaa, varustehuone, keittiö ja 2 kaappia jokaiselle.
Lämmin vessa on autotallirakennuksessa olevassa pannuhuoneessa.
Pihattolaumat pyritään pitämään mahdollisimman vakaina stressin ja vahinkojen minimoimiseksi. Turvallisuuden lisäämiseksi uusi laumaan liittyvä hevonen tutustuu aina ensin laumaan viereisestä tarhasta.
Mahdollisiin lyhyempiin tarpeisiin tarjoamme yksityispihattoa.
Maatilamme porukkaan kuuluu lisäksi paljon muitakin eläimiä, myös niitä on kohdeltava asiallisesti -> Tämä on niidenkin koti.
Meillä turvallisuus ja hyvinvointi on suuressa arvossa, joten keskitytään huolehtimaan kaikkien, niin ihmisten, kuin eläintenkin viihtyvyydestä ja terveydestä, kiitos :)
